Take a Moment to Remember

Apua. Niin paljon kerrottavaa!
Nyt ei auta muu, kuin kohdata todellisuus ja hyvaksya se tosiseikka, etta viimeiset kaksi viikkoa kaikessa tayteydessaan ei vaan mahdu yhteen blogikirjoitukseen. Ei vaan mahdu.
Olisi ollut hyva ratkaisu tehda paivitys kummaltakin viikolta, mutta en oikeasti ehtinyt.
Jos paivat ontyhjia laatikoita, joita me taytetaan valitsemillamme tavaroilla, niin viimeisen kahden viikon jaljilta mulla on14 laatikkoa, jotka kaikki pursuaa yli.
Niin paljon, etta laatikoita ei edes nae.

Tasta tulee nyt eittamatta ihan erilainen paivitys verrattuna aiempiin.
Siksi otankin oikeuden tehda tasta kertakaikkiaan ainutlaatuisen paivityksen.

Sen sijaan, etta kertoisin teille, mita kaikkea ollaan opiskeltu ja tehty,
aion kertoa teille, mita Jumala on tehnyt ja ennen kaikkea, mita mun sydamessa ja pikkuruisessa paassani on tapahtunut. Aika jannaa, uskallatko viela lukea?

Kuudennen luentoviikon aiheena oli "evankeliointi". Puhuttiin jonkin verran "katuevankelioinnista" eli siita, kun kristityt kaduilla juttelee tuntemattomille ihmisille Jumalasta ja Raamatusta ja tilanteen mukaan rukoilee ihmisten puolesta. Henkilokohtaisesti tuo ei koskaan oo ollut mun juttu ja oikeastaan pelkka ajatus siita, etta kaupungilla menisin juttelemaan tuntemattomille ihmisille, tuntuu kauhistuttavalta. Se olisi niin kiusallista, riippumatta siita, puhunko Jumalasta vai jostain muusta. Small talk ei vaan onnistu multa. (Oon tullut siita erityisen vakuuttuneeksi varsinkin taalla amerikkalaisten seurassa)
On kuitenkin huippusiistia nahda tyyppeja, joilta katuevankeliointi kay luonnostaan. Oon tavannut muutamia sellaisia ja voin kertoa, etta Jumala tekee ihan uskomattomia juttuja mita ihmeellisimmissa tilanteissa.

Useimmille ihmisille evankeliointi on kuitenkin jotain muuta kuin katuevankeliointia. On itse asiassa melko hassua, etta on olemassa sellainen sana kuin "evankeliointi". Nimittain evankelioinnin sisalto kattaa oikeasti koko kristityn elaman. Evankeliointi ei oo sanoja tai tekoja, vaan tapa elaa.
Yksikaan ihminen ei evankelioi samalla tavalla, koska jokaisen meidan elama on erilainen. Todellista evankeliointia on se, etta me rakastetaan Jumalaa ja ihmisia, ja tehdaan koko sydamellamme sita, mihin Jumala on meidat kutsunut. Evankeliointi ei oo oma erillinen lokeronsa meidan elamassa.

Oikeasti tahdon keskittya vain luentoviikkoon numero seitseman.
En voi  mitenkaan saada kaikkea sanotuksi niin, etta siita saa oikeasti sen tolkun, minka toivoisin teidan siita saavaan. Mun paassa on vaan niin paljon juuri syttyneita hehkulamppuja. Viime viikko oli yksinkertaisesti paras viikko koko DTS:n aikana.
Jokainen taalla voi todistaa siita.

Viikon aiheena oli "Jeesus Herrana eli Jeesuksen seuraaminen" (The Lordship of Christ). Luennoitsija Mark Parker on ihan mieleton persoona, joka on luennoinut eri puolilla maailmaa YWAM-kouluissa. Yksinkertaisesti selitettyna viikon opetuksen tarkoituksena oli selittaa ja havainnollistaa, milta meidan elaman kuuluisi nayttaa, jos me oikeasti seurataan Jeesusta ja halutaan elaa Jumalan Sanan mukaisesti.

Oon oppinut Jumalasta valtavan paljon viime viikon aikana. Viela enemman oon kuitenkin oppinut siita, mita Jumala ajattelee musta ja toivoo mun tekevan.
Koko DTS:n aikana oon rukoillut ja kaivannut selvyytta siihen, milta mun tulevaisuus tulee nayttamaan. Tiedan, etta mun kutsumus on toimia pastorina tai muunlaisena evankeliumin opettajana. En oo kuitenkaan ollut lainkaan varma siita, minkalaisen kontekstin mun kutsumus saa. Siksipa oon vaan kysellyt ja odottanut, etta Jumala nayttaisi suunnan. Ja voisin lahtea tallustamaan.

Luin viime viikolla Johanneksen evankeliumin ties kuinka monennen kerran. Koskaan aikaisemmin luku 13 (Jeesus pesee opetuslasten jalat) ei oo puhutellut mua nain paljon.
Nyt Jumala osui suoraan mun sydameen.
Tajusin viimein, mika mun ongelmana on ollut; oon yrittanyt liikaa. Suorastaan puurtanut.
Oon halunnut tehda kaiken itse, enka oo antanut Jumalan tehda paljon mitaan.Mitenka hupsu oonkaan ollut, ihan niinkuin Pietari. Niin taynna intoa, mutta unohtanut tarkeimman jutun. Miten Jumala voisi kertoa mulle, minne menna, jos en edes anna Jumalan pesta mua puhtaaksi? Raamatussa sanotaan, etta Jeesus tekee meidat vapaaksi ja etta Jeesuksen taakka on kevyt kantaa. Tiedatteko miksi? Siksi, etta Jumala tekee kaiken tyon.
Ma en oo kuitenkaan antanut Jumalan auttaa mua, vaan oon raahannut perassani valtavaa lastia ja yrittany pesta jalkani itse.
En oo tuntenut itseani koskaan tarpeeksi hyvaksi, tarpeeksi puhtaaksi, koska ainoastaan Jumalalla on tarpeeksi tehokkaat puhdistusaineet mun pesemiseen.

Jumala odottaa multa vain yhta asiaa: rakkautta.
Sita, etta rakastan Jumalaa koko sydamestani ja lahimmaista niin kuin itseani.

Mutta tiedattekos, mita hoksasin?
En oo rakastanut Jumalaa koko sydamestani. Oon rakastanut Jumalaa valtavan paljon, mutta osa mun sydamesta on aina rakastanut jotain muuta enemman kuin Jumalaa: mun elamaa, ihmisia ja tata maailmaa. Tietenkin ne on tarkeita juttuja, eika elama olisi edes mahdollista ilman muita ihmisia. Mutta Jumalan kuuluisi olla meidan rakkauden kohde numero yksi. Uno.

Viime viikolla tajusin lukemattomien reittien kautta, miten paljon Jumala rakastaa mua.
Ei vain koko maailmaa, vaan henkilokohtaisesti mua. MINUA. Ihan mieletonta.
Nyt en voi edes ajatella, etta rakastaisin jotain enemman kuin Jumalaa.
Ja oon niin paljon kiitollisempi siita, etta Jumala on halunnut siunata mua mahtavilla ystavilla ja unohtumattomilla kokemuksilla. Mikaan ei velvoittanut Jumalaa siihen.

Jumala on ainut, joka tuntee mut paremmin kuin ma itse edes tunnen.
Jumala on ainut, joka voi tayttaa mun syvimmat kaipaukset ja toiveet.
Jumala on ainut, jonka avulla voin olla kaikkea sita, mita mun on tarkoitus olla.

Tiedan, etta Jumala rakastaa mua, vaikka en tekisi yhtaan mitaan.
Mutta en vaan voi olla tekematta mitaan. Haluan antaa kaikkeni.

Taydellisessa rakkaudessa ei ole pelkoa.
Tiedan, kuka Jumala on, ja luotan, etta Jumala johdattaa mua parasta mahdollista reittia.

Elama ei tuu olemaan helppoa.
Mutta kuka tahtoisi helppoa, kun voi saada yltakyllaista?

"Herra on minun Paimeneni,
ei minulta mitaan puutu."

"Take a moment to remember
Who God is and who I am
There You go lifting my load again 

No longer am I held by
The yoke of this world
Come upon you the yoke of Jesus
His yoke is easy and His burden is so light
His burden is so light

Your love carries
Your love carries me through
All the valleys and the darkest places"

-Sofia