Let Go of Our Fears

Hei.

Elama on niin upeaa, kunhan vaan muistaa katsoa ymparilleen.
Viime aikoina elama on ollut niin valloittavaa ja mukaansatempaavaa, etta oon kaiken elamisen keskella usein unohtanut kaivaa kameran esiin repun pohjalta.
Oon yrittanyt kovasti parantaa tapojani miettien, etta sitten kymmenien vuosien kuluttua olisi ihanaa katsella kuvia naista ainutlaatuisen merkityksellisista hetkista, mutta ainakaan viela itseen kohdistettu kannustuspuhe ei oo toiminut.

Onneksi on facebook ja jotkut muut taalla on onnistuneet napsimaan kuvia naista kultaakin kalliimmista hetkista.

Viikko kahdeksan oli teemaltaan Pyhaan Henkeen ja hengellisen kasvuun keskittyva ("Spiritual Warfare").  Taytyy myontaa, etta luennoilla keskittyminen oli mulle alkuviikon ajan lahes mahdotonta, koska edellinen viikko oli niin intensiivinen. Ekstraviikko pelkkaan toipumiseen ja kaiken sisaistetyn tiedon jasentelemiseen olisi tullut ehdottomasti tarpeeseen.
Luennoitsija kertoi meille paljon tarinoita ja sain muutamia siisteja oivalluksia luennoilla. Oikeastaan opin kuitenkin enemman luentojen ulkopuolella. Oon vaan niin nauttinut Jumalan lasnaolosta ja hengaillut Jumalan kanssa.

Arkipaivina meidan ohjelma alkaa aamupalalla 6:45-7:15, mutta sita ennen on mahdollista osallistua vapaaehtoiseen aamun hiljentymis/rukous/raamatunluku-hetkeen, jos tahtoo herata ennen kukonlaulua. Ekojen viikkojen aikana osallistuin aamun hartaushetkeen aina silloin talloin (eli kun sankyyn jaaminen ei tuntunut liian houkuttavalta). Jonkin ajan kuluttua huomasin kuitenkin merkillisen kuvion: olin vasyneempi niina paivina, jolloin en herannyt aamun hartaushetkeen. Siksipa oonkin viimeisen neljan viikon aikana herannyt hartaushetkeen joka paiva.
Mun heratyskello soi 5:40 aamulla, ja useimmiten haluaisin jatkaa unia. Silti loydan aina motivaation ravistella itseni hereille, koska tiedan sen olevan vaivan arvoista (ja riittava annostus kofeiinia korvaa puuttuvan unen).
Oikeastaan mun lemppariosa koko paivasta on kaksi heraamisen jalkeista tuntia. Ensin tunnin verran juttelua Jumalan kanssa musiikin kera, sitten aamupala (paarynoita ja kaurapuuroa kanelilla hoystettyna) ja lopuksi vajaa tunti Raamatun lukemista kahvikupposen kera.
Ja taytyy mainita, etta auringonnousu taalla on mielettoman kaunis.

Ah, aamut on parhautta.
Vaan mina ja Jumala.
Niin syva rauha, joka valloittaa ja valaisee sielun pimeimmankin kolkan.

En enaa osaa aloittaa paivaa, jos en heti ensimmaisena vieta aikaa Jumalan kanssa.

Kahdeksannen viikon lauantaina oltiin vahan hupsuja. Tai aika paljon hupsuja.
Kaikki alkoi siita, etta haluttiin katsoa elokuva nimelta Elf.
Sitten mietittiin, etta eihan me nyt voida katsoa joulu-aiheista elokuvaa ilman jouluherkkuja. Joten paatettiin leipoa piparkakkuja ja korvapuusteja. Ja juoda kuumaa kaakaota vaahtokarkkien kera.
Lopulta paatettiin myos hakea tekokuusi varastosta ja koristella se.
Pidettiin joulu syyskuussa.

PARAS IDEA IKINA.

Meilla oli niin hauskaa.
Rakastan meidan perhetta taalla. Tiedetaan toistemme tarinat, parhaimmat ja kurjimmat jutut. Tiedetaan, mista kukin on tullut ja miten kukin on kasvanut. Kaikki pienenpienet eleet ja arsyttavat taytesanat. Kelle ei kannata puhua aamulla ennen yhdeksaa ja kuka valvottaa muita kymmenen jalkeen illalla.
Ja silti me rakastetaan toisiamme. Ihan joka solulla. Ihan jokainen, ihan jokaikista.
Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.
Vaikka maailma sanoisi mita vaan.

Yhdeksannen viikon (eli siis viime viikon) teemana oli "musiikki lahetystyossa" ("Music&Missions"). Luennoitsijana oli Stevie Lujan, YWAM Newcastlen ohjaaja ja muusikko, jonka debyyttialbumi ilmestyi pari kuukautta sitten. Mun tekisi niin mieli kertoa koko uskomaton juttu siita, kuinka Jumala kaski Stevien levyttaa albumin ja jarjesti kaiken huippustudiota, huippumuusikkoja ja levytysrahoitusta myoten. Ihan mieleton todistus siita, miten Jumalan suunnitelmat on niin paljon parempia kuin meidan omat. Ja ennen kaikkea Jumalan suunnitelmat on niin uskomattomia, etta ei ikina omassa pienessa paassamme voitaisi kuvitella pystyvamme johonkin sellaiseen. Ja siina se idea onkin: kun Jumalan suunnitelma meidan elamalle toteutuu, kaikille on selvaa, etta Jumalan taytyi auttaa meita sen suunnitelman toteuttamisessa.

Stevie valitti meille uskomattoman viestin siita, miten kristittyjen muusikkojen tulee olla erityisen huolellisia motivaationsa saannollisessa tarkistamisessa. Tuntuuko tietty promosuunnitelma houkuttelevalta siksi, etta sen avulla voi paasta julkisuuteen ja myyda miljoonia levyja vai siksi, etta tuo suunnitelma tuo kunniaa Jumalalle ja vie Jumalan valtakuntaa eteenpain?
On ihan mahdotonta selittaa kaikkia oivalluksia, joita sain viikon aikana.
Sen sijaan kehotankin teita menemaan talle sivulle: http://comeandlive.com .
Laadukasta kristillista musiikkia ilmaiseksi. Miksi? Miten?
Lukekaa lisaa ja innostukaa.
Mielettoman siistia!

Pari viime viikkoa on ollut niin mainiota. Jumala on niin mainio.
On hassua, miten hyvin Jumala tuntee mut.
Jumala tietaa, missa kompuroin ja miten saada mun askeleet takaisin vakaiksi.
Jumala on niin karsivallinen.

Oon kokenut niin suurta vapautta ja taakkojen harteilta putoamista.
Niin monesti oon tehnyt elamasta vaivalloista aherrusta.
Niin usein oon yrittanyt olla superhyva ja sitten oon pettynyt, kun en ookkaan ollut taydellinen.

Mutta Jumala ei oo missaan vaiheessa vaatinut taydellisyytta.
Se olisi toivottavaa, mutta meidat ihmiset tuntien mahdotonta.
Jumala on rakastava Isa. Siksi Jumalan vaatimus itsepaisille lapsille on yksinkertainen:

"Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen."(Miik.6:8)

Elama on niin paljon upeampaa, kun muistaa kuka Jumala on.
Onneksi Jumala jaksaa muistuttaa mua.

On ihanaa tajuta, etta mun ei tarvi tietaa kaikkea. Ei edes sita, minne paadyn parin vuoden kuluttua. Taytyy vain kuunnella ja seurata.
Rakastaa ja nauttia joka hetkesta.
Antaa Jumalan ohjata laivaa.

"I will bow, at such a thunderous sound

There’s angels all around joining in our song 

that he is good, 

He comes like a cloud to cover us as we cry out

We won’t hold back our tears, we let go of our fears

We trust in You, that You’ll draw near

Wonderful, powerful 

You always care for your people

Draw us near, draw us near, draw us near

We can feel You near, we can feel You near"

(Draw Us Near by Stevie Lujan) 

-Sofia