Slow Your Breath Down

Australia Zoo!
Vihdoin ja viimein voin jakaa teille kuvia reissusta elaintarhaan Sunshine Coastille (http://www.australiazoo.com.au). Oli ihan valtavan hauska paiva. Herattiin auringon noustessa ja olin innoissani kuin pikkutytto jouluaattona. Onneksi reissussa oli mukana myos kaksi ihan oikeasti pienta tyttoa, joiden kanssa pystyin jakamaan samanlaisen innostuksen tason.
(Totta puhuen ihan jokainen meista oli niin innoissaan, etta olis voinut luulla koko bussin olevan taynna alle 6-vuotiaita...)

Tavattiin tietysti kenguruja, vompatteja ja koaloja. Olin vahan pettynyt, kun en loytanyt yhtakaan vesinokkaelainta, mutta koko paiva oli niin mielettoman siisti, etta maltan odottaa tuota kohtaamista viela jonkin aikaa. En yhtaan aavistanut pienessa paassani, etta paastaisiin koskettamaan kenguruja, mutta nehan vaan hengaili siella ympariinsa ja saatiin rapsutella ja paijata niita! Voi apua, miten huikeaa oli!
Mulle koko paiva oli viela eksoottisempi kokemus kuin monille muille, silla ma en ollut koskaan aikaisemmin nahnyt australian elainten lisaksi myoskaan norsuja, kirahveja tai sarvikuonoja. Ja nain niita kaikkia tuolla!
Mahtavaa. Oon sanaton.
Ensimmainen kuva kertoo varmasti tarpeeksi mun innostuksen tasosta.

Viime viikon luennoilla aiheena oli Jumalan isallinen suhde ihmisiin ("the Father Heart of God"), josta meille opetti paikallinen elakkeella oleva pastori nimelta Roley. En osaa mitenkaan kuvailla, kuinka herttainen ja rakastava isoisa-hahmo Roley on. Niin aidosti kiinnostunut jokaisesta kohtaamastaan ihmisesta ja niin armollinen seka itseaan etta kaikkia muita kohtaan. Vasta nyt todella tajusin, mita Jeesus tarkoitti kehottaessaan opetuslapsiaan seuraavasti: "Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne" (Joh.13:35). 

Opin viime viikolla niin paljon, etten edes tieda, mista aloittaa.
Ajatus Jumalasta meidan Isana oli mulle kylla hyvinkin tuttu jo ennen tata viikkoa (ei ehka yllattanyt teita?).
Jostain syysta oon kuitenkin viime viikkoon asti ollut taysin pimennossa siita, millaista vuorovaikutus taivaallisen Isan kanssa oikeasti voi (ja kuuluisi) olla.
Viela muutama vuosi sitten en oikeastaan nauttinut rukoilemisesta. Rukoileminen jai mulla aina viime tippaan, siihen viimeiseen minuuttiin sangyn pohjalla juuri ennen unten maille matkaamista.
Viime vuoden aikana oon oppinut todella nauttimaan rukouksesta ja viettamaan aikaa Jumalan kanssa pitkin paivaa, missa vaan ja milloin vaan.
Mutta vasta viime viikolla oon oppinut kaipaamaan ja rakastamaan rukoilemista.

Aiemmin kuvittelin, etta Jumala varmasti katselee mua usein pettyneesti pyorittellen harmistuneena paatansa, kun en taaskaan oo suoritunut mulle tarkoitetusta tehtavasta. Ajattelin, etta osoittaakseni Jumalalle kiitollisuuteni kaikesta, mita oon saanut, mun taytyy yrittaa olla mahdollisimman tehokas ja tehda paljon hyvia juttuja Jumalan valtakunnan hyvaksi.
Ma pelkasin, etta Jumala muuttaa mielensa ja hylkaa mut, kun jatkuvasti epaonnistun noudattamaan Raamatussa annettuja ohjeita.

Miten hullunkurista!
Hylkaako isa tai aiti pienen lapsensa, joka opetellessaan kavelemaan jatkuvasti kompuroi ja kaatuu maahan uudelleen ja uudelleen? Ei tietenkaan.
Jumala ei rakasta meita sen perusteella, mita me tehdaan (vaikka meidan tietysti tulisi pyrkia tekemaan hyvaa).
Jumala rakastaa meita yksinkertaisesti siksi, etta me ollaan Hanen lapsiaan. Mikaan ei voi ikina vahentaa Jumalan rakkautta meita kohtaan (Room.8:38-39).
Pettymisen sijaan Isa on ylpea kompuroivasta lapsestaan, joka yha uudelleen nousee takaisin ylos ja jatkaa yrittamista.

Rukous on ennen kaikkea Jumalan seurasta nauttimista. Rakkauden osoittamista.
Kun todella rakastaa jotain, silloin kaipaa laheisyytta ja aikaa tuon ihmisen kanssa.
Kun todella rakastamme Jumalaa, tahdomme olla kahden Hanen kanssaan.
Jumala nauttii meidan seurasta. Samalla tavalla kuin vanhempi nauttii siita, etta saa pitaa nukkuvaa lastaan sylissaan, niin Jumalakin nauttii siita, etta yksinkertaisesti olemme Hanen lahellaan.
Meidan ei tarvitse olla tehokkaita ollaksemme Jumalan seurassa.
Jumalalla ei oo kiire mihinkaan.

En tieda susta, mutta ma ainakin rakastan meidan taivaallista Iskaa.

Viime lauantaina meilla oli ensimmainen "Open Mic Night". Paatin esittaa kaks taalla saveltamaani laulua, joista toisen olin kirjoittanut vasta edellisena paivana.
Koko ilta oli ihan huippuhauska. Meilla on taalla todella lahjakkaita ihmisia, ja kaikki on lahjojensa suhteen todella jalat maassa. Illan esitykset oli taynna omaperaisyytta ja rentoa meininkia.
Mua jannitti aika kamalan paljon esiintya, ennen kaikkea koska saestin itseani pianolla (jaiks!). Paria vaaraa sointua lukuun ottamatta kaikki meni kuitenkin hyvin ja sain paljon hyvaa palautetta.
Ennen kaikkea ma itse nautin suuresti laulamisesta ja omien laulujen esittamisesta.

Sunnuntaina mina ja kolme muuta meidan DTS:lta sai kunnian auttaa Roleyta ja hanen vaimoaan Bettya toimittamaan jumalanpalvelusta pienen maaseutukylan presbyteerikirkossa. Ihmiset siella oli niin onnellisia meidan vierailusta ja jokainen tahtoi jutella meidan kanssa yksitellen ja kuulla meidan elamasta. Paivan paras osuus oli kuitenkin iltapaiva, joka vietettiin yhden perheen maatilalla.
Odotettiin paasevamme lyhyelle kiertoajelulle tilalla (joka oli niin iso, etta mun matematiikan taidot ei riita arvioimaan pinta-alaa). Meidan kaikkien odotukset ylitti reilu kahden tunnin kiertoajelu jeepilla, jonka lavalla istuskeltiin katselemassa maisemia (ja satoja lehmia, jotka tuijotti meita). Nahtiin kaksi villia kenguruakin!
Paivan paatteeksi juotiin kakkukahvit ja hyvasteltiin perhe, joka osoitti meille niin paljon vieraanvaraisuutta. Oltiin takaisin "kotona" kuudelta illalla, kun alun perin oltiin suunniteltu palaavamme takaisin kolmen aikaan. :D
Taa paiva oli kokonaisuudessaan viela paljon antoisampi kuin paiva elaintarhassa.
Ihmiset oli niin ihania!

Ehka tama romaani riittaa nyt talla kertaa.
Uskokaa tai alkaa, mutta yritan oikeasti pitaa nama kirjoitukset lyhyina.
Ootte vaan niin rakkaita, etta tahtoisin jakaa tasta kokemuksesta niin paljon kun vaan voin.

Ikava on.

"For you were once a child of innocence
and I see you just the same
Your burdens couldn't win or
lose a thing
Oh, I'd tell you once again
but you're always on the run 

Slow your breath down, just take it slow
Find your heart now, oh
You can trust and love again
Slow your breath down, just take it slow
Find your smile now, oh
You can trust and love again"

 -Sofia