Tuhkaa korulippaassa

 

"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." (Jer.29:11)

Vielä kaksi vuotta sitten kirjoitin opintosuunnitelmaani käsittelevään esseeseen määrätietoisen
toteamuksen: "En aio opiskella ulkomailla."

Ja kuinkas sitten kävikään...
Reilu vuosi sitten mieleen tupsahti ajatus puolen vuoden mittaisesta vaihdosta. Aloin selailla englantilaisten yliopistojen tarjontaa teologian opinnoissa ja ihan vaan sivusilmällä vilkuilin musiikkipainotteisia raamattukouluja. Huomasin, että jostain syystä noissa jälkimmäisissä vain tuntui olevan sitä jotain. Jotain, mitä tarvitsin.

Eräänä alkusyksyn iltana päädyin internetin ihmeellisessä maailmassa lueskelemaan Youth With A Mission-lähetysjärjestön sivuilta esittelyjä erilaisista Discipleship Training School-raamattukouluista. Pari DTS:llä ollutta ystävääni oli kertonut hyvistä kokemuksistaan ja herättänyt mielenkiintoni hamuamaan aiheesta lisää tietoa. Ei tietenkään siksi, että itse saattaisin harkita sellaiselle menemistä.
Sitten silmiini osui jotain, joka suorastaan huusi nimeäni: "Music&Worship DTS". Avasin infopaketin ja ryhdyin lukemaan. Mitä pidemmälle pääsin, sitä enemmän alkoi tuntua siltä, että tämähän on ihan minua varten tehty. Seuraavan yön unet vei päässä pyörivä hämmennys: "Australia. Mitä ihmettä? Eihän tämä kuulunut suunnitelmaan."

Kului viikko. Monta keskustelua. Monta rukousta. Päätin lähettää hakemuksen.

Kului kuukausi. Sähköposti, jossa ilmoitetaan, että minut on hyväksytty heinäkuussa 2013 alkavaan Music&Worship DTS:ään Australiaan.

Nyt monta kuukautta myöhemmin ei kaduta yhtään. Ei pikkiriikkisenkään vertaa.
Tämä vuosi on mennyt ihan kamalan nopeasti. Ei kuitenkaan ohitseni, sillä olen hengittänyt syvään ja yrittänyt napata jokaisen hetken syvälle sieluuni.
En tiedä, kuinka varmaksi jonkin asian suhteen voi tulla, mutta kuluineina kuukausina olen päivä päivältä tullut aina vain varmemmaksi siitä, että olen matkalla juuri sinne minne kuuluukin.
Jumala on aika taitava tuuppimaan oikeaan suuntaan, vaikka itse vielä pyöriskelisi risteyksessä lukemassa tienviittoja kymmenettä kertaa läpi.

Tänään minä sitten lähden. Ihan oikeasti.
Tulee kyllä niin iso ikävä ihmisiä täällä, vaikka viisi kuukautta kuluisi kuinka nopeasti tahansa.
Onneksi kaikki tärkeä kestää myös aikaa ja etäisyyttä.

Jos olet joskus miettinyt, että onko mahdollista olla yhtä aikaa rauhallinen ja jännityksestä halkeamaisillaan, niin täten ilmoitan, että on.
Luotan koko sydämestäni siihen, että Jumalalla on sellainen suunnitelma minua varten, etten koskaan itse olisi keksinyt parempaa. Etenkin parin viime vuoden aikana olen opinnut, että Jumala tietää aika valtavan paljon enemmän kuin minä - varsinkin minusta itsestäni.

Mutta minä tahtoisin jo tietää, miten tässä kaikessa käy. Tai en kyllä oikeasti.
On vaan niin kutkuttavan jännittävää, kun ei osaa aavistaa.
Entä jos Jumala on suunnitellut kaiken ihan eri tavalla kuin minä olin ajatellut?
Entä jos astun väärään suuntaan?
Entä jos?

Jumalalla on kyllä valtavan hyvä sietokyky.
Tai valtavan hyvät korvatulpat.

"Elämällämme on tarkoitus
ja joka hetkessä kauneutta
Emme ole automaatteja,
virhelyöntejä ruudulla
Elämällämme on tarkoitus,
jokaisen tarina on arvokas
Emme ole tyhjänpantteja,
tuhkaa korulippaassa"

Ensi kerralla kirjoitankin sitten maapallon toiselta puolen. (Tuolta, missä on tuo punainen X!)

-Sofia